Hetken epäilys

Hetken jo mietin, olenko seonnut. Terapeutin kanssa väännettiin taas eilen kättä - ylläri ylläri - miehestä. Yksi teemoista oli, että haluan niin paljon etten ota huomioon toisen halua/haluamattomuutta. Jäin miettimään, olenko todella kokonaan unohtanut ottaa semmosen pienen seikan huomioon, että tyyppi ei haluaisikaan olla mukana tässä kuviossa. Tuli jotenkin todella tyhmä fiilis hetkeksi. Olenko tosiaan perustanut tämän kaiken tyhjän päälle? Tai siis omien kuvitelmieni varaan.

Onneks ajatukset peruuttivat pian kotvasen taaksepäin kesän alkuun. Pyysin tuolloin miestä useampaankin eri otteeseen kertomaan, jos hän ei halua tätä, niin lopettaisin - turha hommaa olisi yksin jatkaa. Lopputulos oli aina se, ettei hän halunnut jutun loppuvan tai ei ainakaan ollut valmis minulle sitä sanomaan.

Phuuh, jopa helpotti. En sentäs ollut keksinyt koko juttua päästäni. Hetki tuli epäiltyä omaa mielenterveyttään. En nyt sentään yleensä ole aivan todellisuudesta erkaantuneena itseäni pitänyt vaikka välillä vähän omissa vaaleanpunaisissa maailmoissani liihottelenkin. ;)

Väsynyt, niin pohjattoman väsynyt

Yhtäkkiä sitä on vaan ihan rättirikkipoikkiväsynyt. Fyysisesti ei pitäisi sen pahemmin olla, kun on tullut nukuttua ihan kohtalaisesti tällä viikolla ja liikuttua ja illalla oli vielä pirteä olo. Veikkaan, että tämän hetken väsytys on enemmänkin henkistä perua. Tämä on ollut tunteiden suhteen rankka viikko ja nyt kaikki asiat on hoidettu. Sain tehdyksi sen mitä pitikin niin tuli väsymys, aivan kuten minkä tahansa muunkin tsemppauksen jälkeen, kun homma on valmis.

Sitä sanotaan, että vähän aikaa sitä seisoo vaikka päällään. Tällä hetkellä tuntuu melko rankalta pelkkä istuminen. Onneksi ei tarvitse yrittää päälläseisontaa.

Kun jonkun asian vaan tietää

Elämässä on hetkiä, kun jonkun asian vaan tietää. Tai ainakin minulla on. Tällainen oli esimerkiksi, kun ostin nykyisen asuntoni. Kävelin useiden asuntonäyttöjen jälkeen kyseisen asunnon parkkipaikalle ja totesin, että tämä on tuleva kotini. En ollut vielä nähnyt asuntoa enkä tiennyt tulevista kommervenkeistä, mitä jouduttiin käymään läpi ennen kuin kaikki oli selvää. Mutta niin siinä kävi, siitä tuli kotini.

Eilen minulle tuli samanlainen tunne, tiesin yhtäkkiä täysin selkeästi ja vahvasti, miten eräs asia tulee hoitaa. Asia tuntui yhtäkkiä yksinkertaiselta ja päivänselvältä ja suorastaan hölmöltä, etten ollut tehnyt sitä jo aiemmin.

Selvitän asian miesten kanssa. Se on seuraava askel, joka minun on otettava selventääkseni tilanne. Tilanteen täytyy muuttua kaikkien meidän vuoksi, tämä ei voi jatkua tällaisenaan. Vietin lauantain 'from hell' näiden kahden kanssa, yrittäen tehdä toiselle selväksi, että tykkään siitä haastavasta tilanteesta huolimatta ja samaan aikaan yrittäen vältellä toista, joka tuli koko ajan turhan lähelle. Seuraavan kerran jos/kun joudun vastaavaan tilanteeseen, haluan sen perustuvan avoimeen tietoon.

Aika näyttää, kuinka käy. Parhaimmassa tapauksessa tilanne selkenee täysin ja vapauttaa tähän sidotut energiat. Pahimmassa tapauksessa - noh, sitä ei kannata miettiä. Tämä on asia, joka minun on tehtävä, ovat seuraamukset mitä tahansa. Mitä pidempään asian toteuttaminen viivästyy, huomaan pelkojen yrittävän vallata alaa ja järjen äänellä kertovan, ettei asiaa kannata tehdä. Tiedän kuitenkin syvemmällä, että tämä on oikea tie.

Pelottaako? Kyllä, niin h*lvetisti. En tosin tiedä, kumman reaktiota pelkään enemmän. Teenkö tämän silti? Ehdottomasti.

Hulluutta on monenlaista

Yksi alalaji lienee kävely aamulla töihin ja virnistely itsekseen niin että poskiin sattuu. Elämä hymyilee kummasti, kun menee nukkumaan ennen pikkukakkosta ja saa nukuttua univelat pois. Siihen päälle vielä pieni naksahdus aivoissa, kun saa taas yhden yhtälön ratkaistua ja usko tulevaisuuteen on vahva. Heitetään sekoitukseen vielä aamukahvi tuoreen maidon kera sekä raikas sateeton aamu niin kyllä maar hymyilyttää.

Pääsin melkein duunin nurkille ennen kuin nauroin ääneen. Kävelin kuorma-auton ohi, missä istui apparin paikalla ei-yhtään-hullumman-näköinen puolialaston mies vaihtamassa vaatteita. Tyyppi pysähtyi hieman hämmentyneenä tuijottamaan, kun näki minut. Jepjep, huomenta vaan sullekin. :)

Haa, täti riemastui

Monesti tulee noottia, eilen täti innostui. Päädyttiin vaihteeksi taas keskustelemaan miehestä - tällä kertaa kyllä ihan tädin aloitteesta. Jatkoimme teemaa, miksi tyyppi edelleen kiehtoo mua. Hylkäsimme hellyysteorian ja ongelmanratkaisuteoria sai kannatusta myös tädiltä. Sainpa jopa kehujakin. Sanoi suhtautumiseni ongelmanratkaisuun osoittavan sitkeyttä. Hyvä ominaisuus ihmisessä. Nice.

Seuraava teoria oli omnipotenssi. Kyseinen defenssi suojaa kuulemma häpeän ja pelon tunteilta. Äitini tunsi häpeää isäni juomisen vuoksi ja yritti kaikin keinoin piilottaa asian ulkopuolisilta. Tädin ajatuksena oli, että olen jotenkin kopioinut tämän mallin. Oma reaktioni kuitenkin oli jo silloin - kunhan olin tarpeeksi vanha uhmatakseni äitiäni - näyttää asian oikea laita kaikille käymään tulijoille. En nähnyt mitään etua tai ratkaisua asian piilottelussa, ainoastaan haittapuolia. Tässä kohtaa täti riemastui. Olin taistellut oikein tilanteen ratkaisemiseksi ja käyttänyt positiivista aggressiota oman näkökantani julkituomiseen.

Näillä puheilla ja perusteilla sain siunauksen jatkaa miehen tavoitteluani. Varoituksen sanat tosin myös seurasivat: voi olla ettei hän ikinä pääse yli pelostaan.

Nyt olen todistetusti 'ristiretkelläni' oikeista syistä, hyvä näin. ;) Saa nähdä mitä tulevaisuus tuo tullessaan.

Minä. Minun tahtoni.

Varmasti normaali asia monelle. Minulle äärimmäisen vaikeaa. Olla välittämättä siitä, jos joku on minulle vihainen tai tyytymätön. Olen välttänyt ristiriitaa torjumalla oman tunteeni. Alan huomata muutosta. Menin ihmisen luo, jonka tiesin haluavan minun pysyvän kaukana. Hieman epämiellyttävä tunne. Hengitin syvään. Selvisin.

Miten paljon helpompaa sitä onkaan puolustaa muita kuin itseään. Keskustelu esimiehen kanssa. Eri mielipide kuin hänellä - täytyy vaatia asioita itselleni. En enää kavahda ja automaattisesti itse kaiva maata jalkojeni alta "en mä nyt välttämättä sitä niin tarvitse, kyllähän mä tälläkin pärjään, ei minun takiani tarvitse..". Selkeää edistystä. Kyllä tässä vielä joku päivä jyristään omastakin puolesta.

Kiinni sinussa

Täti heitti pallon viime tapaamisella. Miksi olen niin kiinni sinussa. Miksi en usko torjuntaa ja jatka matkaa. Miksi edelleen uskon, ettei tämä vielä ollut viimeinen luku ja kieltäydyn laittamasta kirjan kantta kiinni.

Tädin teoria on, että en ole saanut äidiltäni hellyyttä lapsena ja siksi jään kiinni ihmisiin, joilta on yhtä vaikea saada hellyyttä yrityksenäni parantaa tuota lapsuuden kokemusta. Vaikea tutkia itseään ja motiivejaan. En osaa sanoa, kuinka paljon tuossa on totuutta. 

Pidän sinua haasteena. Sinulla on jotain, mitä et suostu kertomaan minulle. Jotain, minkä paljastamista pelkäät. Haluan tietää, mitä se on. Haluan päästä sen yli luoksesi. 

En halua pelon rajoittavan omaa elämääni. Tunnen pelon rajoittavan elämääsi. Haluanko korjata pelkosi, jotta kohtaisin samalla omani? 

Vai pidänkö vain haasteista? Tavallinen on tylsää. Muistan lapsuudestani ratsastustunnin. Minulla oli kiltti, tavallinen hevonen. Ystäväni oli saanut oikuttelevan hevosen, jota ei saanut hallintaansa. Kysyin halusiko hän vaihtaa hevosia, halusi.

Matematiikka. Yhtälössä on virhe, ratkaisemista ei voi lopettaa ennen kuin virhe on löydetty. Sama ohjelmoinnissa. Koodissa on virhe ja se ei toimi. Menee ilta, yö, aivot nakuttaa ja silmät tuijottaa näyttöä. Onnistumisen tunne, kun viimein keksii, mistä kaikki on kiinni. 

Helppo ja tavanomainen ei kelpaa, jos on haasteita saatavilla. Tavanomainen tylsistyttää ja vie ilon elämästä. Ja niin usein olen siihen kuitenkin laiskuudesta tai helppoudesta tyytynyt. Miksi?

"Olla järkevä" ja luovuttaa vai jatkaa? Järjen en anna elämääni sanella.