Hetken jo mietin, olenko seonnut. Terapeutin kanssa väännettiin taas eilen kättä - ylläri ylläri - miehestä. Yksi teemoista oli, että haluan niin paljon etten ota huomioon toisen halua/haluamattomuutta. Jäin miettimään, olenko todella kokonaan unohtanut ottaa semmosen pienen seikan huomioon, että tyyppi ei haluaisikaan olla mukana tässä kuviossa. Tuli jotenkin todella tyhmä fiilis hetkeksi. Olenko tosiaan perustanut tämän kaiken tyhjän päälle? Tai siis omien kuvitelmieni varaan.
Onneks ajatukset peruuttivat pian kotvasen taaksepäin kesän alkuun. Pyysin tuolloin miestä useampaankin eri otteeseen kertomaan, jos hän ei halua tätä, niin lopettaisin - turha hommaa olisi yksin jatkaa. Lopputulos oli aina se, ettei hän halunnut jutun loppuvan tai ei ainakaan ollut valmis minulle sitä sanomaan.
Phuuh, jopa helpotti. En sentäs ollut keksinyt koko juttua päästäni. Hetki tuli epäiltyä omaa mielenterveyttään. En nyt sentään yleensä ole aivan todellisuudesta erkaantuneena itseäni pitänyt vaikka välillä vähän omissa vaaleanpunaisissa maailmoissani liihottelenkin. ;)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti